Skip navigation

Memories of Jaakko Stenroos

My memory

Pirjo Aarnio May 01, 2011

Vuodatuksen etusivulla huomasin postauksesi Imatralta. Olet isäsi asuntoa tyhjentämässä.
Jaska oli ikätoverini ja jo koulussa hän oli merkittävä henkilö, joka tiesi paljon musiikista. Olisi ollut hienoa osata kuunnella jazzia, mutta jostain syystä en päässyt siitä oikein perille. Kuuntelin enemmän Elvistä ja rockia muutenkin. Menin isäsi juttusille ja kysyin, mikä levy minun kannattaisi ostaa, että alkaisin tykätä jazzista. Isäsi sanoi jonkun, jota en tietenkään nyt muista. Ostin levyn, kuuntelin sitä paljon ja vielä tänäänkin pidän jazzista tosi paljon kiitos isäsi.
Ebbiksen kanssa yhdessä näimme Jaskan Vuoksenvahdissa BB-festareiden aikaan. Hän kertoo tapaamisesta vuonna 2008 ja sanoo, että se olisi tapahtunut siitä 2-3 vuotta aikaisemmin. Minusta tuntuu nyt vuonna 2011, että siitä ei voi olla niin kauan.

Stello (May 03, 2011)

Kiva kuulla naita muistoja isastani =) Itse olen viela tassa ihan viimeisina raivauspaivina loytanyt ennen nakemattomia viesteja itselleni.. Ihan kaikki paperit ja kirjat piti plarata huolellisesti lapi, kun niita viesteja oli siella taalla. Kirjeiden kulmissa, kirjojen sivuilla, irtolapuilla...

Vuosi isan kuolemasta

Stello Jul 29, 2009

Jo / Vasta... Jos saa sallii, kayn sytyttamassa muistokynttilan Glencree'n grottoon.

Stello (Nov 24, 2009)

En ole kaynyt ollenkaan Suomessa hautajaismatkan jalkeen. Oli tarkoitus tulla marraskuussa hoitamaan vahan asioita, mutta Ryanair lopetti suorat lennot talveksi, eika ole varaa lentaa kalliimmalla. Toivottavasti ensi kevaana tai viimeistaan kesalla paasen kaymaan.

marjut vuotila (Nov 23, 2009)

Niin se aika menee - kaunis video ja kaunis paikka! Oletko Imatralla käynyt?

marjut vuotila (Nov 23, 2009)

Niin se aikaa kuluu. Mukava video, varmaan kaunis paikka. Oletko Imatralla käynyt?

marjut vuotila (Nov 23, 2009)

niin se aika menee - oletko Imatralla käynyt ? Mukava video Glencreenistä.

My Memory

marjut vuotila Dec 17, 2008

Pimeänä pysyy Jaskan ikkuna - mutta aina siihen pitää vilkaista.

Stello (Dec 18, 2008)

Marjut, saattaa siella joskus olla valotkin, kun Hannamari kay katsomassa postit ja kastelemassa kukan - etta ala saikahda! =) (Kiitos muuten kaikille naista lisaamistanne muistoista) - Stella

Rusettiaisissa tammikuusta helmikuuhun

Ebbis Oct 19, 2008

14-vuotiaana (vuonna 1959) koin lyhyen romanssin isäsi Jaskan kanssa. Kaivoin esille päiväkirjani, missä lapselliseen tyyliini kirjoitan tärkeästä kohtaamisestamme näin: ...sitten luistelinkin koko loppuajan Jaskan kanssa vain kahden! Jaska on kuulemma lopettanut sätkän vetämisen erään jutun takia. Hän oli ollut polttamassa piippua kaverinsa kanssa Pistetalon komerossa jossain kellarissa. Kun komero oli savua täynnä, he yrittivät lähteä pois, mutta ovi ei auennutkaan. Heitä alkoi jo pyörryttää. Vihdoin ovi aukeni. Kotona Jaska sanoi äidilleen, että hänellä on kai kuumetta ja hän menee sänkyyn. Sitten hänen äitinsä otti nenäliinan poikansa taskusta ja tupakan natsa tipahti. Siitä tuli taas puhuttelu ja vielä vähän aikaa hän poltti, mutta sitten se loppui kokonaan. Hänen keskiarvonsa oli 5,80. Onhan se aika kivan näköinen.

Viimeksi näin Jaskan Vuoksenvahdin terassilla pari kolme vuotta sitten BB-viikon aikaan. Kovasti oli kaunis poika muuttunut. Laihtunnutkin. Eikä muistanut vanhaa lyhytaikaista tyttöystävää.

Tänään ollessani tyhjentämässä äitini kotia Imatralla ystäväni toi luettavakseni Jaskan in memoriam -jutun - en tiennyt, että hän oli liittynyt taivaalliseen soittokuntaan.

Rest in peace, Jaska.

My Memory

Inga Aaltonen Oct 07, 2008

Katselin vanhoja luokkakuvia ja ajattelin kokeilla mitä Googlesta löytyy Stenroosin Jaskasta. Järkytykseni oli suuri , kun löysin tiedon Jaskan poistumisesta joukostamme. Jaskan bandin soiton myötä tulivat tutuksi lyseon konsuissa niin "Take five" kuin monet muutkin jazz -kappaleet. Syvä osanottoni.

Kaunis muisto

Erkki Snellman Sep 10, 2008

Sytytän kynttilän jo vuosien takaisen Ystäväni Jaskan muistoksi.'Muistan vielä, kuinka "mustan Majurin" mökillä kynttilän liekki heijastui ikkunasta Jaskan soitellessa kitaraa.Oli talvi -97. Maistelimme jaloviinaa ja teetä. Elin itse vaikeita aikoja mutta Jaska oli Ystävä ja Valo, jaksoi kuunnella ja antaa voimaa. Sain "nimityksen" Lotta-luutnantti, "Luti". Jaskan huumorintaju ei unohdu koskaan. Jaksoin taas jatkaa matkaa.
Siksi kiitos sinne jonnekin - ajatuksen tuolle puolen.
Helena Virkalevo os. Korhonen "Luti" nykyisin Jyväskyläinen

Timo

Timo Uronen Aug 15, 2008

Jaska oli joskus 80-90-luvun vaihteessa töissä Imatran verotoimistossa. Kävin Hänen kanssa tupakalla päivittäin ja muistan Hänet tosi älykkäänä tyyppinä. Musiikki tuntui olevan vielä silloinkin laheinen juttu. Puhuttiin paljon jazzista. Kerrankin menin Hänen työpöytänsä luo ja Jaska sanoi näyttäen jotain lappua: Kato nyt, ne maksaa vieläkin rojalteja. Ja samalla pöytälaatikosta pilkisti nuottipapereita. Ei kai se into koskaan sammunut. Joviaali tyyppi. "Kun on näppylähanskat niin ei haittaa, jos ne häviää." Lepää rauhassa. T. Timo Uronen ja Ritva Lonka

terveisiä Vahteruksen rannalta

Anne Aug 13, 2008

Muistan isääsi lämmöllä.Monet kerrat kävin siivoamassa hänelle mökillä. Sienessä käytiin ja ukonhatut olivat Jaskalle suurinta herkkua.Mökkinaapurina mitä mukavin ja otti myös toiset huomioon oli asia kuin asia. Lämmin osanottoni ja lepää rauhassa Jaska.

My Memory

Ravintola Vuoksenvahti Aug 13, 2008

Lämpimästi kanta-asiakastamme muistaen. Osanottomme.
Vuoksenvahdin henkilökunta

Naapurin leikkikaveri

Tuula Hollmerus-Rantala Aug 12, 2008

Varhaisimmat muistoni on leikeistä Jaskan kanssa hänen kotonaan, missä Eeva haukansilmällä vahti, etten koske Jaskan hienoihin mekaanisiin leluihin, joita oli. Ennennäkemättömiä, ihmeellisiä.
kasvettuamme koulutie oli yhteinen ja illat Butterilla. Jaskan huoneessa tutustuin Count Basien ja Ellaan. Jaskalla oli pelit ja levyt, joista saatoin vain haaveilla. mutta alakerran Jaskan luona meni moni ilta viihtyisästi ja ylpeyteen olin haljeta kun sain kantaa myöhemmin jotin vehkeitä koulubailuista autoon.
Elämä tuli ja vei molempia mutta lopulta Jaskan luona oli " viimeinen linnake" Imatralla, missä vietimme monet beaujolaisin maistiaisillat muistelematta menneitä.
Elämänikuinen ystävä, hieno mies, jonka elämää sävytti loppuun saakka " noblege oblige" asenne.
Tuppura

Heenot meehet

Hannamari Mölsä Jul 30, 2008

Jaska antoi viime joulun tienoilla pojilleni pienoismallit kahdesta vanhasta veturista, isomman vanhemmalle ja pienemmän nuoremmalle, vanhempi poikani kuitenkin halusi vaihtaa, koska pienempi veturi oli hänen mielestään hienompi! Kiitokseksi Jaskalle poikani sanoivat "Kiitos, heenoja junia!" Nyt junat ovat poikien huoneen ikkunan välissä ja aika-ajoin pojat kyselevät että voisiko niitä jo nyt saada leikkeihin...

My Memory

Mari Jul 30, 2008

Stella, onpa sulla isasi silmat ja kulmat.
Osanottoni :-(

Share your own memory now

To leave a memory, fill in the fields below

 *
 *
Icon

Choose an icon from the set

Let them know how much you cared

OR

Find out for whom People are Tweeting their Respects
See All Visitors »

Visitors

Visited just now

Pirjo Aarnio

Visited May 02, 2011

marjut vuotila

Visited Nov 23, 2009

Tribute Creator

Stello

    Bray, Co. Wicklow, Ireland

    Visited May 03, 2011